Yhteiskuntavaikuttaminen

” Solidaarisuus ja tasa-arvoon pyrkiminen ei selkeästi kuulu hallituksen ohjelmaan. On tietysti itsestään selvää, että vaikeissa tilanteissa kompromissi on sellainen, missä kukin osapuoli joutuu joustamaan ja nyt ollaan vaikeassa tilanteessa taloudellisesti. Nykyinen hallitus on kuitenkin ottanut pelkästään sen kannan, että leikkaukset ja heikennykset kohdistuvat eniten heihin, jotka ovat jo entuudestaan huonommassa asemassa. Asumistuesta kiristetään, lääkkeiden hintoihin suunnitellaan arvonlisäverokorotuksia, sairastuessa työntekijää rokotetaan ensimmäiseltä päivältä, työttömyystukien leikkaukset kohdistuvat nimenomaan pienituloisiin, lapsiperheet kärsivät lisää lapsikorotusten poistoilla ja työntekijöiden asemaan kaavaillaan heikennyksiä useilla rintamilla ja nyt tämä perhevapaakorvauksen leikkaus, jolla on tavoiteltu tasa-arvoisempia työmarkkinoita, on menossa leikkurin alle ja rekry tilanteessa pätevä nuori nainen on selkeästi huonommassa asemassa verrattuna mieheen, koska kustannukset ovat työnantajalle pienemmät. Ja edelleen naiset ottavat harteilleen enemmän vastuuta lastenhoidosta kun on kyse perhevapaista vaikka suunta on koko ajan parempi tasa-arvon suhteen. Monessa tapauksessa tämä perhevapaakorvaus on myös ollut varmasti tarpeellinen kädenojennus yrittäjälle. Suomessa on puhuttu vuosia alhaisesta syntyvyydestä ja nämä kaavaillut heikennykset eivät ainakaan edesauta parantamaan tilannetta ja rohkaise perustamaan perhettä. Orpon hallitus kehui olevansa vahva ja välittävä Suomi, mutta nyt se näyttää olevansa vain vahva porvari, jolla on varaa kyykyttää heikompaa entisestään ja myöntää samalla että tämän leikkaaminen toimii osittain väärään suuntaan. ”

Ystävällisin terveisin
Marika Kalho-Naukkarinen

Alapuolella olevasta linkistä avautuu puheenjohtajan haastattelu

Tutustu kaupan alan uuteen työehtosopimukseen kuvaa klikkamalla.

PAMin sopimusalatoimikunta suositteli ja hallitus hyväksyi kaupan työehtosopimuksen. Sen mukaan 1.5.2022 taulukkopalkkoja, henkilökohtaisia palkkoja, työaikalisiä ja luottamushenkilöiden korvauksia korotetaan 2 prosenttia. Toisen vuoden korotuksesta neuvotellaan 15.12.2022 mennessä ja jos sopimukseen ei päästä, työehtosopimus voidaan irtisanoa. Työehtosopimuksen sopimuskausi on 1.2.2022 - 31.1.2024.

Muunmuassa:

·         Vuorokausilevon minimi pitenee.

·         Yövuorojen väliin ei saa sijoittaa yksittäistä vapaapäivää.

·         Viikonloppuvapaiden lisäksi vähintään 3 tuplavapaata/vuosi.

·         Työnantaja ilmoittaa työntekijöille tuntitarkastelun ajankohdasta ja sen kattamasta ajanjaksosta.

.         Kokoaikatyön tarjoamismalli

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.


Johtokunta muistuttaa jäseniä pitämään yhteystiedot PAMiin ajan tasalla.

Liiton sähköisessä jäsenpalvelussa asioit kätevästi liiton kanssa.

Palvelussa voit mm.

Jos kirjaudut ensimmäistä kertaa, salasana on henkilötunnuksesi kuusi ensimmäistä numeroa (esim.120493). Salasana on vaihdettava ensimmäisen kirjautumiskerran jälkeen. Katso täältä ohjeet, jos sinulla on ongelmia kirjautumisessa.

- - - -